Utsjoen saamelaislukion järjestyssäännöt
-
Opiskelu on syy, miksi koulussa olemme. Vapaa-aikana voimme toteuttaa itseämme mieleisellämme tavalla; emme siis pyrikään tekemään koulusta vapaa-ajan viettopaikkaa.
-
Asiallisuus, luonteva kohteliaisuus ja ystävällisyys lisäävät varmasti kaikkien viihtyvyyttä ja vaikuttavat myönteisesti oppimistuloksiin.
-
Koulussa ei saa olla huumeiden tai päihteiden vaikutuksen alaisena.
-
Oppilaskunnan huone on tarkoitettu hyppytuntien sekä välituntien viettoon kirjallisuuden parissa, vapaamuotoiseen keskusteluun ja läksyjen tekoon. Melutason tulee olla asiallinen.
-
Ruokailu aloitetaan aikaisintaan kello 11.10.
-
Sisätiloissa käytetään sisäkenkiä. Ulkovaatteita ei pidetä oppitunneilla eikä ruokailussa.
-
Koulualueella ei saa tupakoida. Tupakointivälineitä ei saa ottaa esille koulualueella kouluaikana.
-
Muistetaan, että jokainen on vastuussa koulun tiloista ja lukion viihtyvyydestä. Jokainen voi vaikuttaa myönteisesti omaan ja toisten työhön.
-
Tunneille tullaan ajoissa. Myöhästyneitä ei oteta tunneille, ellei myöhästymiseen ole pätevää syytä.
-
Kokeiden aikana kännykät jätetään opettajanpöydälle.
Sääntöjen rikkomisesta seuraa puhuttelu, toistuvista rikkomuksista varoitus ja sen jälkeen määräaikainen erottaminen koulusta.