Kh 10.11.2025: Utsjoen kunnanhallitus vastustaa Laphan palveluverkon muutossuunnitelmia

11.11.2025

Utsjoen kunnanhallitus käsitteli kunnan lausunnon Laphan sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkkoon suunnitelluista muutoksista kokouksessaan 10.11. Ehdotetut palveluverkon muutokset ja erityisesti Ivalon terveysaseman ilta- ja yöpäivystyksen lopettaminen ovat aiheuttaneet huolta kunnan asukkaiden ja matkailuyritysten parissa. Lausunnossa vedotaan pitkien välimatkojen aiheuttamiin haasteisiin päivystysaikaan, sillä pisimmillään päivystyksessä käynti Rovaniemellä tarkoittaisi noin tuhatta kilometriä. Toiseksi kunta vetoaa erityisesti saamelaisten kielellisiin ja kulttuurisiin oikeuksiin, jotka eivät Laphan ehdottamassa uudistuksessa tule toteutumaan.

Keväisten muutosneuvottelujen tuloksena yhdistettiin elinvoima ja tekninen toimiala kehitys- ja ympäristötoimialaksi. Samalla päätettiin lakkauttaa elinvoimajohtajan ja kiinteistöpäällikön virat. Toimialan johtoon on perustettu kehitysjohtajan virka, joka täytetään ensi vuoden alusta. Esitys nykyisen elinvoimajohtajan siirtämisestä kehitysjohtajan virkaan hyväksyttiin.

Kunnanhallitus hyväksyi Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymä Plakyn valmisteleman opintolainahyvityksen alueelliset ehdot. Plakyn hallitus on hyväksynyt ehdot jo aiemmin. Ehtojen kautta määritellään hyvityksen saajat kolmevuotisen kokeilun aikana. Tavoitteena on osaavan työvoiman ja uusien asukkaiden saaminen kuntaan.

Utsjoen kunta osallistuu Sámi ealáhus- ja guorahallanguovddáš (SEG) Tanan ehdottamaan hankkeseen, jonka tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä Tanan kielikeskuksen ja Utsjoen kunnan välillä. Hankkeessa hyödynnetään kieliteknologiaa saamen kielen vahvistamisessa, opetuksessa ja päivittäisessä käytössä. Tavoitteena on kehittää uusia välineitä ja menetelmiä, joilla tekoäly voi tukea kielen elvyttämistä ja saamenkielistä opetusta niin kouluissa kuin etäoppimisympäristöissä.

Kokouksen pöytäkirja (pdf)

Lisätiedot

Kunnanhallituksen puheenjohtaja
Vuokko Tieva-Niittyvuopio
0400 933 754
vuokko.tieva-niittyvuopio@utsjoki.fi

Kunnanjohtaja
Päivi Kontio
040 744 7630
paivi.kontio@utsjoki.fi