Pohjoisen Vahvin -kilpailu

Pohjoisen Vahvin -kilpailu järjestetään lauantaina 28.6.2025 Utsjoen urheilukentällä! Kilpailu on tarkoitettu voimamiehille ja -naisille, lajin harrastajille ja miksei myös ammattilaisille. Kilpailun tuomaroi pitkään lajia harrastanut Martti Kyrö. Kilpailun järjestävät Utsjoen kunta sekä Ohcejoga gievrrat ja Utsjoen Kuohu -yhdistykset.

”Kiitos mahtavan tapahtuman järjestämisestä. Kilpailussa on hyvä ja kannustava tunnelma. Hienoa, että siellä voi saada onnistumisen kokemuksia ja sopivasti haastetta, vaikka ei olisi himotreenaaja.” Palaute vuoden 2023 kilpailuun osallistuneelta kilpailijalta

Pohjoisen Vahvin on koko perheen tapahtuma, jossa pääset seuraamaan hienoja urheilusuorituksia ja kilpailuun heittäytymistä. Osallistujia kilpailuun saapuu Utsjoen kunnan lisäksi ympäri Lappia ja muuta Suomea. Kisakanttiinista tapahtumapaikalta voi ostaa ruokaa ja virvokkeita.

Kisapaikalla on myös lapsille oma tapahtuma, jossa riittää tekemistä koko päiväksi.

Voit palata vuoden 2024 kilpailun tunnelmiin näistä videoista:

Nordic Rawpower

Viki Vuokkonen

Tervetuloa kilpailemaan, kannustamaan osallistujia tai muuten vain nauttimaan kisatunnelmasta!

POHJOISEN VAHVIN -KILPAILIJOILLE 

Sarjat

  • Miehet alle 95 kg sekä avoin sarja
  • Naiset alle 65 kg sekä avoin sarja

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen kilpailuun on auki. Voit maksaa osallistumismaksun Ohcejoga gievrrat ry:n tilille FI83 5645 0020 0431 21, viestiksi Pohjoisen Vahvin osallistumismaksu ja kilpailijan nimi.

Ilmoita lisäksi sähköpostissa osoitteeseen kaisa.tapiola-lansman@utsjoki.fi nimesi, mahdollinen edustamasi urheiluseura, yhdistys tai yritys, mihin sarjaan osallistut sekä mahdollinen joukkueen nimi.

Muistathan, että joukkueeseen kuuluminen ei ole välttämätöntä ja voit osallistua ainoastaan yksilökilpailuun niin halutessasi. Voit liittyä joukkueeseen vielä kisapäivänä ennen kilpailun alkua.

Osallistumismaksut

  • 31.5. asti osallistumismaksu on 25 euroa
  • 20.6. asti osallistumismaksu on 30 euroa
  • 28.6. asti osallistumismaksu on 50 euroa

Juhannukseen mennessä ilmoittautuneet ja osallistumismaksun maksaneet kilpailijat ja joukkueet julkaistaan tapahtuman nettisivuilla. Jälki-ilmoittatutuminen on mahdollista kilpailijakokouksen alkuun asti.

Joukkuekilpailu

Kilpailijat voivat muodostaa neljän (4) hengen joukkueita. Joukkueen kilpailijat voivat vapaasti kuulua eri sarjoihin (esim. neljä (4) kilpailijaa miesten avoimessa tai yksi (1) kilpailija jokaisesta painoluokasta). Joukkueeseen kuuluminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä ja kilpailija voi osallistua ainoastaan yksilökilpailuun niin halutessaan.

Joukkueeseen kuuluvien kilpailijoiden henkilökohtaiset pisteet lasketaan yhteen joukkueen yhteispistemääräksi. Kilpailun kolme parasta joukkuetta palkitaan tavarapalkinnoilla. Ilmoita kuulumisesi joukkueeseen ilmoittautumisen yhteydessä. Joukkue on mahdollista muodostaa viimeistään kisapäivänä ennen kilpailun alkua.

Huom! Joukkueet tulee ilmoittaa kilpailijakokoukseen mennessä. Jälki-ilmoittautumisia ei oteta vastaan kilpailijakokouksen jälkeen.

Lajit

Naiset alle 65 kg

  • Traktorirenkaan pyöritys: 8 pyöritystä. Naisten traktorinrengas painaa 130 kg (18.4-34 RIM DW16). Pisteytys: aika.
  • Farmikävely: Käsipainot 2 x 35 kg. Pisteytys: kuljettu matka.
  • Akselipunnerrus: Tangon paksuus 50 mm, paino 45 kg. Pisteytys: toistot 90 sekunnin aikana. Huom! Rinnalleveto vaiheen välikannatukset (vyö, vatsa, pallea) johtavat toiston hylkäämiseen. Voit katsoa esimerkin akselipunnerruksen hyväksytystä toistosta täältä tai täältä.
  • Säkinnosto olalle: Säkin paino 50 kg. Pisteytys: toistot 120 sekunnin aikana. Voit katsoa esimerkkisuorituksen hyväksytystä toistosta täältä (kuvattu pallolla säkin sijaan).
  • Auton veto köydellä: 20 metriä. Pisteytys: aika.

 

Naiset avoin

  • Traktorirenkaan pyöritys: 12 pyöritystä. Naisten traktorinrengas painaa 130 kg (18.4-34 RIM DW16). Pisteytys: aika.
  • Farmikävely: Käsipainot 2 x 35 kg. Pisteytys: kuljettu matka.
  • Akselipunnerrus: Tangon paksuus 50 mm, paino 50 kg. Pisteytys: toistot 90 sekunnin aikana. Huom! Rinnalleveto vaiheen välikannatukset (vyö, vatsa, pallea) johtavat toiston hylkäämiseen. Voit katsoa esimerkin akselipunnerruksen hyväksytystä toistosta täältä tai täältä.
  • Säkinnosto olalle: Säkin paino 50 kg. Pisteytys: toistot 120 sekunnin aikana. Voit katsoa esimerkkisuorituksen hyväksytystä toistosta täältä (kuvattu pallolla säkin sijaan).
  • Auton veto köydellä: 20 metriä. Pisteytys: aika.

 

Miehet alle 95 kg

  • Traktorirenkaan pyöritys: 8 pyöritystä. Pisteytys: aika.
  • Farmikävely: Käsipainot 2 x 50 kg. Pisteytys: kuljettu matka.
  • Akselipunnerrus: Tangon paksuus 50 mm, paino 75 kg. Pisteytys: toistot 90 sekunnin aikana. Huom! Rinnalleveto vaiheen välikannatukset (vyö, vatsa, pallea) johtavat toiston hylkäämiseen. Voit katsoa esimerkin akselipunnerruksen hyväksytystä toistosta täältä tai täältä.
  • Säkinnosto olalle: Säkin paino 80 kg. Pisteytys: toistot 120 sekunnin aikana. Voit katsoa esimerkkisuorituksen hyväksytystä toistosta täältä (kuvattu pallolla säkin sijaan).
  • Auton veto köydellä: 20 metriä. Pisteytys: aika.

 

Miehet avoin

  • Traktorirenkaan pyöritys: 12 pyöritystä. Pisteytys: aika.
  • Farmikävely: Käsipainot 2 x 60 kg. Pisteytys: kuljettu matka.
  • Akselipunnerrus: Tangon paksuus 50 mm, paino 80 kg. Pisteytys: toistot 90 sekunnin aikana. Huom! Rinnalleveto vaiheen välikannatukset (vyö, vatsa, pallea) johtavat toiston hylkäämiseen. Voit katsoa esimerkin akselipunnerruksen hyväksytystä toistosta täältä tai täältä.
  • Säkinnosto olalle: Säkin paino 80 kg. Pisteytys: toistot 120 sekunnin aikana. Voit katsoa esimerkkisuorituksen hyväksytystä toistosta täältä (kuvattu pallolla säkin sijaan).
  • Auton veto köydellä: 20 metriä. Pisteytys: aika.

Palkinnot

Kaikki osallistujat saavat Pohjoisen Vahvin -tuotepalkinnon, lisäksi jokaisen sarjan kolme parasta palkitaan rahapalkinnoilla: 1. sija 400 euroa, 2. sija 200 euroa ja 3. sija 100 euroa.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Lisätietoja:

Vapaa-aikasihteeri Kaisa Tapiola-Länsman, kaisa.tapiola-lansman@utsjoki.fi, 0400 319852

Utsjoen Kuohu ry, Heidi Keskitalo, heidi.keskitalo@utsjoki.fi, 040 181 0264

Kilpailutekniset asiat: kilpailun tuomari Martti Kyrö, kyromartti@gmail.com, 0400 267 289

  • Pohjoisen Vahvin 2024 kilpailun tulokset

    POHJOISEN VAHVIN 2024 TULOKSET

    N ALLE 65
    1. Länsman Maria-Sofia, Ohcejoga gievrrat, 9p
    2. Heikkilä Minna, 9p
    3. Helme Erika, Giellajohka, 16p
    4. Väänänen Mari, Suomen Korvanappiliitto ry, 19p
    5. Similä Anni, SBC Levi, 21p
    6. Tarvainen Isa, 30p

    N AVOIN
    1. Lapinkangas Ronja, Nordic Rawpower, 6p
    2. Aulakoski Heini, Ylä-Lapin Voima, 9p
    3. Liikkanen Outi, Nordic Rawpower, 15p

    M ALLE 95
    1. Kiviharju Mikko, 12p
    2. Järvelin Jouni, Giellajohka, 14p
    3. Ylitervo Tero, Nordic Rawpowers, 17p
    4. Junttila Samuli, Ylä-Lapin Voima, 19p
    5. Alasuutari Topi, Ylä-Lapin Voima, 22p
    6. Innanen Jouni, Meri-Lapin Voima, 30p
    7. Loppukaarre Teemu, 32p
    8. Gerasimow Jouni, Giellajohka, 35p
    9. Hurskainen Samu, 37p
    10. Länsman Nilla-Piera, 50p

    M AVOIN
    1. Eriksen Sakari, Ohcejoga gievrrat 10p
    2. Oinas Toni, Meri-Lapin Voima, 13p
    3. Mikkola Sami, Nordic Rawpowers, 15p
    4. Kotkansalo Henri, Meri-Lapin Voima, 22p
    5. Pulli Ville, Meri-Lapin Voima, 24p
    6. Harju Jarno, Nordic Rawpowers, 35p
    7. Vuokkonen Viki, 36p
    8. Magga Daniel, 36p
    9. Suominen Niko, Suomen voimalajiliitto, 40p
    10. Kotisaari Ville, Ylä-Lapin Voima, 44p
    11. Korvanen Ilkka, 51p
    12. Sorjonen Mikko, 60p

    JOUKKUEKILPAILU
    1. Ehkä tahtoisin kuolla kairaan, 74p
    2. Mitäs me vapaaehtoiset, 82p
    3. Meri-Lapin voima ry, 89p
    4. Ylä-Lapin Voima, 94p
    5. Villieläin, 141p

    Lajikohtaiset tulokset löydät täältä.

  • Pohjoisen Vahvin 2023 kilpailun tulokset

    Naiset alle 65 kg
    1. Länsman Maria-Sofia 8
    2. Sollo Jasmiina 9
    3. Krupula Emma 13
    4. Tarvainen Isa 20

    Naiset avoin
    1. Ylinen Inka 7
    2. Honkanen Minna 11
    3. Helme Erika 13
    4. Similä Anni 18

    Miehet alle 95 kg
    1. Järvelin Jouni 6
    2. Halminen Aleksi 10
    3. Alasuutari Topi-Elias 15
    4. Hurskainen Samu 18

    Miehet avoin
    1. Kotkansalo Henri 7
    2. Mikkola Sami 8
    3. Suokas Antero 17
    4. Lukkari Lassi 19

    Joukkuekilpailu
    1. VKNKAPV 38
    2. Gárnjárga 56

    Lajikohtaiset tulokset löydät täältä.

  • Pohjoisen Vahvin 2022 kilpailun tulokset

    Naiset -65 kg

    1. Jasmiina Sollo 6 p.
    2. Emma Krupula 9 p.
    3. Isa Tarvainen 15 p.

    Naiset +65 kg

    1. Inka Ylinen 9 p.
    2. Jenna Alatalo 12 p.
    3. Pirjo Puro 14 p.
    4. Outi Liikkanen 17 p.
    5. Suvi Konttaniemi 24 p.
    6. Salla Keränen 29 p.

    Miehet -90 kg

    1. Mikko Kärkkäinen 5 p.
    2. Teijo Ruutikainen 12 p.
    3. Järvelin Jouni 13 p.

    Miehet +90 kg

    1. Toni Huhtamella 7 p.
    2. Sakari Syvänperä 9 p.
    3. Daniel Magga 15 p.
    4. Kimmo Kurtti 22 p.
    5. Janne Vitikka 23 p.
    6. Henri Sadinmäki 28 p.

    Täältä löydät tarkemmat lajikohtaiset tulokset.

     

  • Pohjoisen Vahvin 2021 kilpailun tulokset

    Naiset -65 kg

    1. Isa Tarvainen ja Anniina Karjarinta 7 p.

    Naiset +65 kg

    1. Meri Luoma 5 p.
    2. Outi Liikkanen 9 p.

    Miehet -90 kg

    1. Janne Vitikka 6 p.
    2. Jouni Järvelin 9 p.

    Miehet +90 kg

    1. Toni Oinas, 9 p.
    2. Sakari Syvänperä, 12 p.
    3. Niku Rasmus ja Topi Väyrynen 17 p.
    4. Heikki Konttaniemi, 26 p.
    5. Henrik Sadinmäki, 27 p.
    6. Ismo Manninen, 31 p.

    Täältä löydät tarkemmat lajikohtaiset tulokset.