Kh 2.12.2025: Utsjoen kunnanhallitus kokoontuu käsittelemään ensi vuoden talousarvioesitystä
28.11.2025
Utsjoen kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan 2.12. esitystä ensi vuoden talousarvioksi. Talousarviosuunnittelun pohjana on ollut yhteistoimintamenettelyn tulos, kuluvan vuoden talousarvio, talousarvion toteutuma sekä edellisen vuoden tilinpäätös. Suunnittelussa on huomioitu tiedossa olevat toiminnalliset muutokset. Myös pidemmän aikavälin seurantaa on tehty.
Kokouksessa käsitellään myös useita päivitettyjä ohjeita ja sääntöjä, jotta ne saadaan ajan tasalle laki- ja toiminnallisten muutosten takia.
Kunnan muutosneuvottelujen tuloksena elinvoima- ja tekninen toimiala yhdistetään vuoden alusta kehitys- ja ympäristötoimialaksi ja samalla lakkautuvat elinvoimajohtajan ja kiinteistöpäällikön virat. Uuden toimialan johtoon on perustettu kehitysjohtajan virka, jota on kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti tarjottu elinvoimajohtajalle. Elinvoimajohtaja Tanja Lepistö ei ota tehtävää vastaan eikä näin ollen jatka kunnan palveluksessa. Kehitysjohtajan virka laitetaan hakuun.
Kokouksen esityslista (pdf)
Lisätiedot
Kunnanhallituksen puheenjohtaja
Vuokko Tieva-Niittyvuopio
0400 933 754
vuokko.tieva-niittyvuopio@utsjoki.fi
Kunnanjohtaja
Päivi Kontio
040 744 7630
paivi.kontio@utsjoki.fi

