Kunnanjohtaja Päivi Kontio: Matkailun tulevaisuus Utsjoella?
16.6.2025
Viime viikkoina on noussut keskusteluun matkailun kehittäminen ja tulevaisuus Utsjoella. Osa vastustaa matkailun kehittämistä peläten massaturismia ja sen vaikutuksia ja haluaisi säilyttää Utsjoen entisellään, osa – luonnollisesti ainakin matkailuyrittäjämme ja kunnan kassa – toivovat lisää asiakkaita ja tulovirtaa. Näin pystymme luomaan kuntalaisille työpaikkoja, ei vain matkailuun, vaan myös muille toimialoille.
Utsjoen kunnan tilanne on todella haastava: noin 800 000 € säästötavoite on pienelle kunnalle iso tehtävä. Jotta kunnan talous kohenee, tarvitsemme lisää veroeuroja. Valtio on vanhastaan pelastanut kunnan ja alueen toimijoiden taloutta, mutta tuleva valtionosuusuudistus tulee vähentämään kunnan tuloja entisestään. Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus lämmittää hetken, mikäli se myönnetään, mutta ei tuo meidän tilanteessamme kestävää ratkaisua talouden tasapainottamiseen. Toistaiseksi meillä on ratkaisut yhä omissa käsissä mitä ja millä keinoin, lähdemme kuntataloutta tervehdyttämään.
Matkailu on valittu kunnan luottamushenkilöiden päätöksin kunnan strategiassa Utsjoen kehittämisen kärjeksi. Samoin on hyväksytty matkailun Master Plan -työn laskelmat matkailun kasvutavoitteeksi ja noin miljoonan lisäveroeuron saavuttamiseksi. Tämä tarkoittaa noin parituhatta uutta ympärivuotista vuodepaikkaa Utsjoelle. Vertailun vuoksi, Utsjoella on tällä hetkellä noin 600 rekisteröityä vuodepaikkaa.
Matkailun ääri-ilmiöt eivät ole vielä saapuneet Utsjoelle ja nyt meillä on tuhannen taalan paikka valmistella kasvua niin, että se on hallittua ja ohjattavissa siten, etteivät massaturismi ja sen ongelmat saavuttaisikaan Utsjokea. Tätä ennakoivaa suunnittelutyötä teimme valmistellessamme laajalla osallistamisella matkailun Master Plania, jossa määrällisten ja laadullisten tavoitteiden lisäksi on kirjattu tarvittavia toimenpiteitä matkailun hallittuun kehittämiseen. Joka tapauksessa matkailijat meidät löytävät, joten olisi sekä luonnon että paikallisten ihmisten kestokyvyn kannalta hyvä yrittää hallita turistivirtojen liikkeitä.
Mielestäni meidän on löydettävä yhteinen sävel matkailun kehittämiseen kunnan, yrittäjien, saamelaisyhteisön, Metsähallituksen ja paliskuntien kesken, sillä matkailu ja perinteiset elinkeinot on mahdollista yhdistää kaikkia tyydyttävällä tavalla, jos tahtoa on. Erityisesti tämä koskee maankäyttöä erämaa-alueilla, sillä esimerkiksi hyvin suunniteltu reittiverkosto auttaa pitämään kulkijat poluilla eikä haahuilemassa pitkin erämaata. Reittien kehittäminen on siten parhaimmillaan elinkeinojen yhteensovittamista, herkän pohjoisen luonnon suojelemista kulumiselta sekä alueen vetovoimaisuuden kehittämistä sekä matkailijoille että nykyisille ja tuleville asukkaille.
Saamelaiskäräjät on laatinut vastuullisen matkailijan ohjeistuksen saamelaiskulttuurin ja saamelaisten kotiseutualueen huomioimiseen. Tunnistamme matkailun kasvuun liittyvät riskit, joten niihin on ennakoiden helpompi puuttua ja hallita epätoivottuja ilmiöitä.
Kaikki luonnossa tapahtuva toiminta jättää jälkiä. Liikkuminen erämaa-alueilla kuluttaa luontoa eivätkä ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat muutokset edesauta tilannetta. Porotaloudessa ei voida enää lisätä poromäärää, mutta se voi kasvaa jalostamisen kautta, jota toivotaankin lisää.
Verotulojen kasvattamiseksi meidän olisi mahdollistettava muidenkin alojen yritystoiminnan kehittyminen. Yrittäjät tarvitsevat riittävän määrän asiakkaita pärjätäkseen ja menestyäkseen ja senkin vuoksi matkailun kaltainen veturitoimiala on välttämätön. Moni kaipaisi Utsjoelle lisää erilaisia paikallispalveluja. Nykyisellä asukasluvulla ja matkailijavirralla meillä on tarjolla olemassa ne palvelut, joihin kysyntä riittää. Ympärivuotisen matkailun kasvaessa myös muiden palvelujen kysyntä lisääntyy. Samalla kuntalaistenkin palvelut paranevat, kun matkailijoille suunnatut palvelut ovat myös paikallisten käytettävissä. Kuntaan tulevat tulot hyödyttävät kaikkia kunnan asukkaita kulttuuritaustaan katsomatta mahdollistaen laadukkaan opetuksen, harrastukset ja vapaa-ajan tapahtumat.
Uudet toimijat ja toimintatavat kunnioittaen saamelaisalueen ainutlaatuisuutta pitää nyt toivottaa tervetulleeksi, koska kunnan hengissä säilyminen vaatii uusiutumista. Alueen historia on hyvä tuntea, mutta emme voi jäädä menneisyyden vangeiksi. Vastakkainasettelu ei edesauta ketään, vaan keskinäisen riitelyn myötä menetämme ohjat omista käsistämme, jos emme saa kunnan taloutta kuntoon.
Päivi Kontio
Kunnanjohtaja