”Tulevaisuus on täällä” – Virva Guttorm palasi perheineen Utsjoelle

Aurinko paistaa kirkkaasti Karigasniemen vanhan kylän maisemissa. Virva Guttorm ja perheen innokas Fauna-koira ottavat vieraan iloisina vastaan rappusilla, josta on suora näkymä kevätauringossa hohtavalle Ailigas-tunturille. Virva ja teini-ikäiset lapset asuvat omakotitaloa parin kilometrin päässä kylätaajamasta. Virvan kihlattu Jouko Lehtisaari asuu Virvan lapsuuden kodissa Aittijoella ja työskentelee siellä.

Virva Guttorm on paluumuuttaja, joka lukion jälkeen lähti maailmalle eikä aikonut koskaan palata. – Kiersin maailmalla töissä eri maissa, kertoo Virva. – Olen tehnyt töitä ja vapaaehtoistyötä Saksassa, Itävallassa, Norjassa ja Amerikassa. Lasteni Coralinen, Avalonin ja Ryanin isä on amerikkalainen. Suomessa olemme asuneet kahdeksan vuotta, ensin Oulussa ja ennen Utsjoelle muuttoa seitsemän vuotta Ivalossa.

Jouko ja Virva tapasivat Oulussa. Jouko on kotoisin pienestä Varjakan kylästä läheltä Oulua. Hän on lapsuudesta asti reissannut paljon Lapissa perheen ja serkkujen kanssa, joten hänet oli helppo houkutella muuttamaan pohjoiseen. – Vaikka Ivalokin on pohjoista Lappia, emme oikein kotiutuneet sinne, kertoo Virva. – Itse en löytänyt ystäviä enkä oikein mieleisiä harrastuksiakaan.

Paras paikka maailmassa

– Pikkuhiljaa vahvistui ajatus siitä, missä on paras paikka maailmassa. Utsjoelle paluun mahdollisti työpaikka Laphan laitoshuoltajana Utsjoen vuodeosastolla. Asuimme kotipaikallani Aittijoella, mutta siellä oli aika ahdasta meille kaikille. Opiskelin työn ohessa oppisopimuksella laitoshuoltajan tutkinnon. Kun vakituinen paikka Karigasniemen koululla avautui, hain paikkaa ja olin ikionnellinen, kun minut valittiin siistijäksi Karigasniemeen. Pidän työstäni ja työyhteisö koululla on tosi kiva. Jouko tekee koruja ja puukäsitöitä Aittijoella.

– Muutimme lasten kanssa vuokraomakotitaloon lähelle kylää, sillä minulla ei ole ajokorttia, joten työmatka oli hankala. Jouko kuskasi minua tehdessäni töitä Utsjoen vuodeosastolla, mutta se kävi raskaaksi ja kalliiksi. Nyt olemme kaikki tyytyväisiä: minä pääsen pyörällä töihin, lapset kulkevat taksilla kouluun ja he pääsevät helposti kavereiden luo ja Jouko saa tehtyä töitään Aittijoella omassa rauhassa. Viikonloput vietämme yhdessä.

Lämmin vastaanotto

– Meidät on otettu kylällä tosi lämpimästi vastaan, iloitsee Virva. – Olen kuullut monen suusta, että onpa ihanaa, kun palasit takaisin. Naapuriapu ja yhteisöllisyys on täällä parasta, sillä apua saa aina sitä tarvitessa. Ja totta kai olemme itse valmiita auttamaan: Jouko käytti viime viikolla naapuria Ivalossa, kun kissa tarvitsi eläinlääkäriä.

– Karigasniemessä olemme osallistuneet kylällä järjestettäviin harrastuksiin. Kuntosali, kansalaisopiston kurssit ja liikuntaryhmät ovat saaneet meistä innokkaita käyttäjiä. Olen mukana myös kyläyhdistyksen hallituksessa. Yhdistys meinasi jo hiipua edellisten toimijoiden väsymiseen, mutta nyt uusi hallitus jatkaa tuorein voimin. Olemme suunnitelleet tulevaa toimintaa ja tulonhankkimiskeinoja. Kylätalo Saivun kesäkahvilan aukiolo on vielä avoin, sillä ensin meidän pitää selvittää taloudelliset resurssit kahvion ylläpitoon.

– Kylän peruspalvelut riittävät, kun netistä saa tarvittaessa lisää. Varsinkin nuorison vaatteet on hankittava netin kautta. Harmittaa, kun korjaamopalveluita ei enää kylältä saa Sarren lopetettua. Norjan Karasjoki on lähellä, mutta emme ole kovin paljon siellä käyneet. Karasjoella voisi käydä uimahallilla ja laskettelemassakin lasten kanssa, mutta katsotaan, milloin sinne ehditään. Olin nuorena Karasjoella kaupassa töissä ja kielikin sujuu, joten asiointi naapurissa onnistuu senkin puolesta.

– Olen saanut puhua taas saamea, vaikka kieli oli kauan kateissa. Äitini oli suomalainen ja isäni saamelainen, mutta kotona en saamea oppinut, sillä isä ei halunnut minun ja veljeni sitä puhuvan. Isä arveli meidän tiemme olevan helpompi suomenkielisinä. Nyt olen saamea vähitellen oppinut ja pystyn keskustelemaan saameksi. Lapsista Avalon innostui saamen kielestä, opiskelee kieltä ja puhuu saamea kavereidensa kanssa. Myös Ryan opiskelee saamea koulussa, mutta hän ei puhu kieltä vapaa-ajallaan.

Vapaa-aikaa vietetään luovasti

Aittijoella vietetään vapaa-aikaa. – Vanhempani elivät Tenojoen rannassa luontaistaloutta, kertoo Virva. – Poroja meillä ei koskaan ollut, isä rakensi jokiveneitä ja rekiä ja teki muitakin puukäsitöitä. Tuloja hankittiin myös marjastuksella ja kalastuksella. Heinää kasvatettiin naapurin maatiloille, myöhemmin peltoja vuokrattiin. Äitini teki osa-aikatöitä Riistan- ja kalantutkimuslaitoksella kalansuomujen laskijana.

– Mekin koitamme elää luonnonkierron mukaan, marjastamme ja liikumme tuntureilla. Kotipiha on luonnontilaisena niittynä, johon olen saanut kasvamaan myös harvinaisempia kasveja. Kasvimaakin on.

– Yhteinen harrastuksemme on luova tekeminen eli kirjoitamme Joukon kanssa runoja ja tarinoita, kertoo Virva. – Taide ja taiteen tekeminen ovat tärkeä osa elämääni. Olen tehnyt aiemmin dokumentteja ja osallistunut erilaisiin teatteriproduktioihin.

– Tuorein yhteinen projektimme on tarinajoulukalenteri, johon saimme tänä vuonna SAK:n kulttuuriapurahan. Olen jo pitempään suunnitellut erilaista, kantaaottava joulukalenteria, johon halusin koota tarinoita ihmisistä ja heidän jouluistaan. Kaikille joulu ei ole kovin onnellinen tai yltäkylläinen juhla. Olemme jo aloittaneet joulutarinoiden kirjoittamisen. Tarinoissa on muun muassa pienen tytön äidin joulu vankilassa ja sotajoulu. Kaikissa tarinoissa on kuitenkin myös toiveikkuutta, sillä haluan vaikuttaa taiteella ja luoda taiteen avulla ihmisille toivoa.