Utsjoki 150 - Utsjoen eristäytymispyrkimykset sata vuotta sitten

Tiesitkö, että

vuonna 1925 Utsjoen kunnanvaltuusto esitti valtiolle, että ”Utsjoen kunnan alue olisi säilytettävä varsinaisena lappalaiskansallisena alueena”. Kunnanvaltuusto vei asiaa valtiovallalle kittiläläisen kansanedustaja A. Neitiniemen kautta. Valtuusto esitti anomuksen, jotta muuttolakiin tehtäisiin muutos, ettei pitäjään saisi muuttaa syntyperäisiä suomalaisia ilman kunnanvaltuuston suostumusta. Vain töihin valtion virkaan tai muihin palvelutehtäviin tulijat voisivat muuttaa ”luvatta”.

Valtuusto perusteli anomustaan sillä, ettei uudisasutus sopinut Utsjoelle, koska maanviljelys ei karuissa oloissa elättänyt ja poronhoito kuului saamelaisille. Kunnassa pelättiin uudisasukkaiden joutuvan vähävaraisen kunnan köyhäinhoidon piiriin sekä huonojen vaikutteiden leviämistä kuntaan.

Eduskunnan talousvaliokunta hylkäsi edustaja Neitiniemen aloitteen ilman keskustelua. Raja-alueiden merkitys oli kasvanut Suomen itsenäistymisen jälkeen, ja rajaseutujen kehitys nähtiin jopa uhkana kansalliselle yhtenäisyydelle. Utsjokelaisten perinteisesti vahvat yhteydet Norjaan katsottiin ongelmallisiksi. Suomalaiset päättäjät tulkitsivat Utsjoen toimet eristäytymispolitiikaksi tai jopa suoranaiseksi haluksi irrottautua Suomesta.

Utsjoella jatkuivat eristäytymiseen pyrkivät esitykset, sillä samana vuonna kunnanvaltuusto anoi Oulun läänin maaherralta, ettei Utsjoelle rakennettaisi maantietä eikä puhelinlinjaa. Samoin kunnanvaltuusto halusi estää rajavartioston perustamisen Utsjoen alueelle. Lisäksi vastustettiin kansakoulun rakentamista Utsjoen kirkonkylään.

Utsjokelaisilla oli hyvät yhteydet Norjaan ja täällä oltiin hyvin riippuvaisia Norjasta, jonne pääsi helposti ja jossa oli työtä ja elintarvikkeita saatavilla. Suomen valtion taas katsottiin suhtautuvan pohjoisimpaan perukkaansa välinpitämättömästi.  Maantietä vastustettiin, koska pelättiin tietä pitkin saapuvan ”huonoja lantalaisia” huonoine tapoineen. Esimerkiksi kauppiaat pelkäsivät maantien rakentamisen vievän heiltä tuloja. Maantiestä tuli vertauskuva, joka heijasteli huolta ”lantalaisyhteiskunnan” vaikutuksista kuntaan.

Rajavartiostoa vastustettiin, koska sen pelättiin hankaloittavan utsjokelaisille elintärkeää Norjan kauppaa eikä sotaväkeä haluttu kunnan alueelle. Koulun osalta taas pelättiin rakentamis- ja ylläpitokustannuksia. Myös koulupakkoa vastustettiin.

Veli-Pekka Lehtola toteaa kirjassaan ”Saamelaiset suomalaiset”, ettei kunnanvaltuuston kannanottoja pidä yleistää kaikkiin saamelaisiin tai utsjokelaisiin tai edes eri valtuustokausiin. Monissa asioissa oli kilpailevia kantoja, mutta valtakunnallista näkyvyyttä ja ihmettelyä Utsjoen valtuuston kannanotot ja pyynnöt saivat.

Kaikki kunnanvaltuuston vastustamat asiat etenivät vuosien aikana. Utsjoen kirkonkylä sai kansakoulun vuonna 1929. Samana kesänä rakennettiin puhelinlinja Syysjärveltä Onnelaan ja myöhemmin edelleen Nuorgamiin. Sen sijaan maantietä etelän suunnasta jouduttiin odottamaan vielä useampi vuosikymmen, sillä tie valmistui vasta vuonna 1957.

Lähteet:
V-P Lehtola, Saamelaiset suomalaiset, 2012, s. 215-233.
Kansalliskirjaston lehtiarkisto