Utsjoen kunnanhallitus 17.2.2025: Kunnassa otetaan käyttöön osallistuva budjetointi

19.2.2025

Utsjoen kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.2. muun muassa kuntatalouteen liittyvistä asioista. Kunta haluaa asukkaat mukaan kunnan toiminnan ja talouden suunnitteluun osallistuvan budjetoinnin kautta. Kunnanhallitus päätti ottaa kunnassa käyttöön osallistuvan budjetoinnin tilikaudesta 2026 eteenpäin.

Kunnan asukkaat pääsevät ideoimaan ja päättämään tietyn rahasumman käytöstä. Utsjoen osallistuvassa budjetoinnissa kuntalaiset saavat päättää, miten 6000 euron määräraha käytetään vuonna 2026. Osallistuva budjetointi toteutetaan neljässä eri vaiheessa. Osallistuvan budjetoinnin toimeenpanoon liittyvää prosessia voi seurata sekä kunnan verkkosivuilla ja kunnan muissa viestintäkanavissa.

Utsjoen kunta täyttää ensi vuonna 150 vuotta. Kunnanhallitus päätti, että juhlavuoden valmisteluun perustetaan toimikunta. Kunnanjohtajan vetämä toimikunta koostuu kunnan, yhdistysten, kulttuuritoimijoiden ja kuntalaisten edustajista.

Kuntatalous on kriittisessä tarkastelussa. Laskelmat näyttävät, että säästöjä on pakko tehdä. Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että kunnan taloutta sopeutetaan 600 000 eurolla jo ensi vuonna. Sopeutuksella tavoitellaan pysyviä vaikutuksia jo vuoden 2026 talousarviosta lähtien.

Kokouksessa hyväksyttiin matkailun master plan ja päivitetty brändikirja sekä kunnan jätemaksutaksojen tarkistus. Molemmat viedään vielä kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi.

Kunnanhallituksen kokouksen pöytäkirja (pdf)

Lisätiedot

Kunnanhallituksen puheenjohtaja
Väinö Guttorm
040 503 1574
vaino.guttorm@utsjoki.fi

Kunnanjohtaja
Päivi Kontio
040 744 7630
paivi.kontio@utsjoki.fi