Nilla Pieskin puhe Utsjoen kunnan 150-vuotisjuhlassa

17.11.2026

mies pitää puhetta isolle yleisölle

Arvoisat juhlavieraat, hyvät utsjokelaiset ja rakkaat ystävät.

Tänään juhlimme 150-vuotiasta Utsjokea. Sataviisikymmentä vuotta on pitkä aika ihmisen elämän rinnalla, mutta tämän pohjoisen seudun historiassa se on vain pieni hetki.

Kun mietin, mitä Utsjoki minulle merkitsee, huomaan, ettei siihen ole helppo vastata. Olen monen sukupolven utsjokelainen, saamelainen. Olen kasvanut tämän pohjoisen luonnon keskellä, kuunnellut vanhempien ihmisten tarinoita ja elänyt osana pitkää sukupolvien ketjua. Olen myös lähtenyt täältä ja nähnyt muita paikkoja – mutta olen palannut. Ja vasta maailmalla käytyäni olen ymmärtänyt, kuinka syvällä juureni täällä ovat.

Minulle Utsjoen luonto ei ole vain kaunis maisema. Kun kuljen tuntureilla tai Tenon rannalla, minusta tuntuu, että maisema myös katselee minua – että tunturit tuntevat minut ja joki muistaa minut.

Ihmiset – tämän seudun suurin rikkaus

Kun ajattelen Utsjoen historiaa, ajattelen etupäässä ihmisiä – niitä vanhempia ihmisiä, jotka ovat rakentaneet tämän seudun. Tarinoissa elettiin uudelleen menneitä aikoja: kalareissuja, poropaimenessa oloa, evakkoa, kovia talvia, jäiden lähtöä ja sukulaisia. Jokaisessa kertomuksessa oli jotakin arvokasta – ne opettivat, millaista elämä täällä on ollut.

Meidän sukupolvemme on eräänlainen silta kahden maailman välillä, ja siksi meillä on vastuu kertoa näitä kertomuksia eteenpäin.

Teno – lapsuuteni joki

Minulle Teno on paljon enemmän kuin joki – se on lapsuuteni maisema, muistoja ja ihmisiä.

Monet muistoni liittyvät vanhoihin kalastajiin, jotka istuivat nuotion ääressä ja kertoivat tarinoita entisistä ajoista, suurista lohista, evakosta ja ihmisistä, joita ei enää ollut keskuudessamme. Nuorena en ymmärtänyt, että istuin keskellä elävää historiaa – että nuo tarinat siirsivät ymmärrystä siitä, keitä me olemme ja mistä tulemme.

Tänä päivänä Tenon lohen tilanne herättää suurta huolta. Perinteinen kalastus on keskeytynyt, kyse ei ole vain kalastuksesta, vaan siitä tiedosta ja perinnöstä, joka ennen siirtyi joen rannoilla. Toivon sydämestäni, että Teno vielä elpyy ja että joen rannalla istuu jälleen eri sukupolvien ihmisiä muistelemassa elämää täällä.

Tunturit ja poronhoito – elämä luonnon rytmissä

Siinä missä Teno on antanut elämää jokivarren ihmisille, ovat tunturit olleet poronhoidon näyttämö. Poronhoito ei ole vain elinkeino, vaan tapa elää ja ymmärtää ympäröivää maailmaa – siihen liittyy sään, lumen, maaston ja porojen käyttäytymisen tuntemus. Se on myös yhteisöllisyyttä: erotukset ja yhteiset työt ovat yhdistäneet sukuja ja opettaneet lapsille oman kulttuurin taitoja ja arvoja. Tänään poronhoito kohtaa monia haasteita, ja meidän on tehtävä työtä sen eteen, että tulevillakin sukupolvilla on mahdollisuus jatkaa tätä elämäntapaa.

Saamelaisuus – perintö, jota kannamme

Minulle saamelaisuus on osa omaa identiteettiäni – sitä, mistä tulen ja millaisia arvoja olen saanut mukaani. Se elää kielessä, tarinoissa, käsitöissä ja luontosuhteessa.

Saamelaiskulttuurin historiaan kuuluu myös vaikeita vaiheita, jolloin omaa kieltä ja kulttuuria ei ole arvostettu. Siksi on tärkeää, että lapset ja nuoret saavat kasvaa ylpeinä juuristaan ja että saamen kieli kuuluu kodeissa ja kouluissa.

Kulttuuri saa elää ja uudistua, mutta sen juurista on pidettävä huolta – puu, jonka juuret ovat vahvat, kestää myös muutoksen tuulet.

Sota ja evakko

Utsjoen historiaan kuuluu myös raskaita aikoja. Toinen maailmansota jätti jälkensä tänne, ja evakkoon lähteminen merkitsi monelle kodin ja turvallisen arjen jättämistä. Monet nuoret miehet jäivät palaamatta rintamalta takaisin kotiin, vapaudella on hintansa.

Vanhempien ihmisten kertomuksissa näistä ajoista on ollut pelkoa ja epävarmuutta, mutta myös uskomatonta sitkeyttä. Meidän on syytä muistaa näitä sukupolvia kiitollisuudella, miehiä ja naisia – heidän kokemuksensa muistuttavat, kuinka arvokkaita rauha, koti ja turvallisuus ovat.

Utsjoki – tästä eteenpäin

Tänään juhlimme 150-vuotiasta Utsjokea, mutta katsomme myös tulevaisuuteen. Asuuko täällä edelleen lapsiperheitä? Kuuluuko saamen kieli arjessa? Kulkevatko porot tuntureilla, virtaako Teno elävänä lohijokena? Toivon, että Utsjoki on tulevaisuudessakin elävä kotiseutu – paikka, jonne voi jäädä ja jonne voi palata. Toivon, että osaamme pitää huolta luonnostamme, kielestämme, kulttuuristamme ja toisistamme.

Sillä Utsjoen suurin rikkaus eivät lopulta olekaan vain tunturit tai joet ja järvet, vaan ihmiset, me utsjokelaiset – ne, jotka ovat eläneet täällä ennen meitä, ne, jotka elävät nyt, ja ne, jotka tulevat meidän jälkeemme.

Keitä me olemme

Utsjoki on kokenut monia vaikeita aikoja, ja on päässyt niidenkin yli. Niin me selviydymme myös tulevaisuudessakin.

Kun tänään seison Tenon rannalla, tiedän, että olemme vain yksi sukupolvi tässä pitkässä ketjussa, ja tehtävämme on pitää huolta siitä, mitä olemme saaneet, ja antaa se eteenpäin – että lapset saavat varttua Tenon rannalla, lähteä maailmalle ja jonakin päivänä palata takaisin, seistä tutulla rannalla ja tuntea sydämessään: minä tunnen tämän maan, ja tämä maa tuntee minut.

Lämpimät onnittelut 150-vuotiaalle Utsjoelle. Kiitos.