Saamenkielisten oppimateriaalien tuotannon rahoitus jatkuu samalla tasolla vuoden 2027 valtion talousarvioesityksessä
3.9.2026

Saamelaiskäräjät ja saamelaisalueen kunnat pitävät valtion talousarvioesitystä erittäin tärkeänä saamenkielisten oppimateriaalien tuotannon sekä saamen kielten opetuksen kannalta kaikilla kolmella Suomessa elävällä saamen kielellä: koltan-, inarin- ja pohjoissaameksi.
Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) julkaisemien tietojen mukaan Suomen hallitus päätti budjettiriihessä 1. syyskuuta sisällyttää vuoden 2027 talousarvioesitykseen ehdotuksen saamenkielisten oppimateriaalien rahoituksen säilyttämisestä vuoden 2026 tasolla eli 800 000 eurossa. Vuoden 2027 talousarvioesitys annetaan eduskunnalle valtioneuvoston yleisistunnossa 21. syyskuuta ja julkaistaan sen jälkeen osoitteessa budjetti.vm.fi.
Vuoden 2027 talousarvioehdotuksessa saamenkielisen oppimateriaalituotannon määrärahaa ehdotettiin alun perin vähennettäväksi 200 000 eurolla. Kyse olisi ollut huomattavasta 25 prosentin leikkauksesta tilanteessa, jossa saamenkielisten oppimateriaalien tarve kasvaa jatkuvasti.
Saamelaiskäräjillä ja saamelaisalueiden kunnilla eli Enontekiön, Inarin, Sodankylän ja Utsjoen kunnilla on yhteinen näkemys oppimateriaalituotannon tärkeydestä kaikkien kolmen Suomessa elävän saamen kielen eli koltan-, inarin- ja pohjoissaamen opetukselle.
”Tämä on tärkeä ja vastuullinen ratkaisu. Laadukkaat oppimateriaalit ovat keskeinen edellytys saamen kielten opetuksen pitkäjänteiselle kehittämiselle. Päätös tukee lasten ja nuorten mahdollisuuksia oppia ja käyttää omaa kieltään arjessa”, sanoo Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pirita Näkkäläjärvi.
Saamelaiskäräjät ja saamelaisalueen kunnat vetosivat budjettiprosessin aikana yhdessä saamenkielisen oppimateriaalimäärärahan säilyttämisen puolesta. Saamelaiskäräjät ja saamelaisalueen kunnat kiittävät opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia sekä valtioneuvostoa rahoituksen huolehtimisesta vuodelle 2027.
Saamelaiskäräjillä on valtakunnallinen vastuu saamenkielisen oppimateriaalituotannon kehittämisestä kaikilla kolmella Suomessa elävällä saamen kielellä: koltan-, inarin- ja pohjoissaamella.
“On tärkeää, että saamenkielisten oppimateriaalien tuottamista kaikilla kolmella Suomessa elävällä saamen kielellä pystytään kehittämään pitkäjänteisesti niin digitaalisissa kuin painetuissa muodoissa. Tämä vaatii valtiolta sitoutumista riittävään rahoitukseen”, sanoo Saamelaiskäräjien toinen varapuheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso.
Saamelaisalueen kunnilla on opetuksen järjestäjinä vastuu saamen kielten opetuksen ja saamenkielisen opetuksen järjestämisestä.
“Oppimateriaalit ovat opetuksen perusedellytys. Valtion tulee taata oppimateriaalien saatavuus, jotta saamen kielten opetus ja saamenkielinen opetus voidaan järjestää laadukkaasti, yhdenvertaisesti ja opetussuunnitelmien mukaisesti”, toteavat saamelaisalueen kunnanjohtajat.
Oppimateriaaleja tarvitaan koltan-, inarin- ja pohjoissaamen opetuksessa eri puolilla Suomea. Saamen kieltä tai saamenkielisessä opetuksessa opiskeli lukuvuonna 2025–2026 yhteensä 823 oppilasta esiopetuksesta lukioon ympäri Suomea. Oppilasmäärän kasvu sekä etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen lisääntyminen korostavat saamenkielisten oppimateriaalien kasvavaa tarvetta.
Saamelaiskäräjät ja saamelaisalueen kunnat jatkavat yhteistyötä oppimateriaalirahoituksen kehittämiseksi tulevaisuudessa, jotta kaikilla saamelaislapsilla ja -nuorilla on mahdollisuus oppia ja käyttää omaa kieltään.
Lisätietoja
Pirita Näkkäläjärvi
Puheenjohtaja
044 753 3766
pirita.nakkalajarvi@samediggi.fi
Tuomas Aslak Juuso
II varapuheenjohtaja
040 687 3394
tuomas.juuso@samediggi.fi
Eero Ylitalo
Kunnanjohtaja, Enontekiön kunta
040 5704073
eero.ylitalo@enontekio.fi
Tommi Kasurinen
Kunnanjohtaja, Inarin kunta
050 548 4123
tommi.kasurinen@inari.fi
Jari Rantapelkonen
Kunnanjohtaja, Sodankylän kunta
040 615 9880
jari.rantapelkonen@sodankyla.fi
Päivi Kontio
Kunnanjohtaja, Utsjoen kunta
040 744 7630
paivi.kontio@utsjoki.fi

