"Kilometri on kilometri"

29.2.2024

"Kilometri on kilometri"

Reilu kuukausi takana Utsjoen kunnanjohtajana. Tänä aikana moni on kysynyt minulta, että miltä nyt tuntuu? Vastaus on hyvinkin yksinkertainen: töitä riittää ja eteenpäin mennään.

Olen saanut olla mukana erilaisissa tilaisuuksissa, tapaamisissa ja yhteistyöpalavereissa ja olen tavannut mielenkiintoisia ihmisiä ja muiden kuntien kunnanjohtoa. Monet kokonaisuudet ovat minulle ennestään tuttuja, mutta on mukaan mahtunut aivan uusiakin juttuja.

Lapin hyvinvointialueen tilanne puhututtaa kaikissa Lapin kunnissa ja erilaisissa keskusteluissa tulee selkeästi esille se, että alueelliset erot ovat merkittävät – mutta sehän oli jo tiedossa, kun hyvinvointialueita käynnisteltiin.

Kuntien tärkeimpiin tehtäviin kuuluu turvata peruspalveluiden saatavuus kunnassa. Vaikka kunnan vastuulla ei ole enää tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita, vaikuttaa näiden saatavuus merkittävästi kunnan elinvoimaisuuteen. Nyt emme voi tuudittautua ajatukseen, että palvelut ovat meille itsestään selviä. Varsinkin kun Lapin hyvinvointialue muiden hyvinvointialueiden lailla kamppailee mittavien säästötarpeiden edessä.

Minusta on huolestuttavaa, että tilanteessa, jossa hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyön pitäisi tiivistyä, olemmekin tilanteessa, jossa kuilu näyttää syventyvän. Totesin tammikuussa 2022 eräässä haastattelussa, että kilometri on kilometri, vaikka sitä kuinka tarkastelee eri näkökulmista. Nyt kuitenkin näyttää vahvasti siltä, että tuosta kilometristä on tulossa pulma ja paikalliset olosuhteet ja niiden huomioiminen jäävät toisarvoisiksi.

Tässä uudessa tilanteessa, jossa olemme olleet nyt reilun vuoden, etsitään jatkuvasti uusia tapoja toimia niin kunnissa kuin hyvinvointialueilla. Hyvän ja vuorovaikutteisen johtamisen tärkeys sekä sisäisen että ulkoisen viestinnän oikea-aikaisuus ovat avainasioita, jotta saamme palvelut toimimaan kuntalaisten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Paikallista osaamista ei saa ohittaa ja suunnitelmia ei tule tehdä paperilla Rovaniemeltä käsin, vaan tässä kokonaisuudessa pitää ymmärtää myös muita asioita kuin vain viivan alle jäävä luku. Kyse on kuitenkin ihmisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyvistä asioista, joissa usein heikoimmassa asemassa olevat jäävät kauniiden lupausten ja puheiden jalkoihin.

Kuntien vastuulle jäi hyvinvointialueuudistuksessa liuta tehtäviä, joiden todellista määrää on vielä vaikea arvioida käytännössä. Lisäksi rajapintatyöskentelyä hidastaa vielä epäselvät työnjaot kuntien ja hyvinvointialueiden välillä. Erilaisia työryhmiä on paljon ja usein samat henkilöt istuvat niissä – vain työryhmän nimi on eri. Tämä ei tietenkään ole ideaalitilanne, mutta kuvastaa sitä, kuinka pienillä resursseilla kunnat yrittävät suoriutua tehtävistään. Vaikka tällä hetkellä tuntuu monessa asiassa olevan kunnan ja hyvinvointialueen välillä haparointia, näen tässä muutoksessa myös hyviä asioita, kun palaset ovat oikeilla kohdillaan ja palveluverkko rakennettu kuntien asukkaita ja heidän tarpeensa huomioon ottaen. Laki hyvinvointialueesta (29.6.2021/611) velvoittaa myös hyvinvointialueita tukemaan asukkaidensa hyvinvointia.

Vaikka elämme monelta osin varsin epävarmaa aikaa yhteiskunnallisesti ja maailman laajuisesti, haluan kuitenkin kunnan näkökulmasta nähdä tulevaisuudessa paljon mahdollisuuksia.

Tulevaisuus tulee näyttämään juuri sellaiselta kuin me siitä yhdessä haluamme rakentaa. Paikallisesti ajatellen erityisen tärkeää on keskittyä asioihin, jotka vaikuttavat meidän kuntalaisten elämään täällä Utsjoella. Ja luoda positiivista kuvaa kaikista niistä hyvistä asioista, joita meillä täällä kunnassa jo on ja tarttua niihin epäkohtiin, jotka haastavat meidän arkea. Mutta eteenpäin mennään, vaikka matkaan mahtuisi syviäkin kuoppia.

Kunnanjohtaja Päivi Kontio


Muita uutisia