Aluehallintovirasto myönsi 15 000 € Liikkuva ja hyvinvoiva Utsjoki 2 -hankkeeseen – kuntalaisten liikuntaneuvontaa ja liikuntavälineiden lainausta laajennetaan
9.3.2022
Lapin Aluehallintovirasto (AVI) on myöntänyt 15 000 €:n suuruisen apurahan Utsjoen kunnalle Liikkuva ja hyvinvoiva Utsjoki 2 -hankkeen toteuttamiseen. Valtionavustus kattaa lähes puolet hankkeen arvioiduista kuluista. Loppupuolisko hankkeen kuluista kustannetaan liikuntatoimen varoista.
Liikkuva ja hyvinvoiva Utsjoki 2 -hanke?
Hanke on jatkohanke edellisvuoden Liikkuva ja hyvinvoiva Utsjoki -hankkeelle, jossa kuntaan palkattiin kaksikielinen liikunta-alan ammattilainen Isa Tarvainen projektityöntekijäksi. Hankkeessa järjestettiin liikunnallisia kerhoja (esim. Martin jumppa, Ellenin liikuntakerho, akrobatiaa yms.) ja tapahtumia (esim. Pohjoisen Vahvin -kisat). Lisäksi hankkeen kautta terveytensä kannalta liian vähän liikkuville kuntalaisille tarjottiin liikuntaneuvontaa projektityöntekijän kautta. Liikuntaneuvonta on elämäntapaohjausta, jolla pyritään kohottamaan yksilön terveydentilaa löytämällä yksilölle mieluisia tapoja liikkua. Hankkeen kautta kuntalaisille mahdollistettiin myös erilaisten liikuntavälineiden lainausta projektityöntekijän kautta.
Liikkuva ja hyvinvoiva Utsjoki 2 -hankkeessa liikunnallisia kerhoja ja tapahtumia jatketaan. Liikunnalliset kerhot pyörivät tänäkin vuonna ja Pohjoisen Vahvin -kisat pyritään järjestämään jälleen kerran.
Liikuntaneuvonta avoimeksi kaikille kuntalaisille
Lisäksi hankkeessa laajennetaan hankkeen kautta järjestettävää liikuntaneuvontaa siten, että tästä lähtien palveluun on mahdollista hakeutua jopa 20 asiakasta, kun edellisenä vuonna määrä oli 5 asiakasta per. vuosi. Liikuntaneuvontaan pääsy on nyt myös avointa kaikille kuntalaisille, kun aiemmin palveluun on päässyt vain lääkärin lähetteellä. Jos haluaisit liikkua enemmän, muttet ole vielä löytänyt sitä omaa juttuasi, tai koet, että liikut terveytesi kannalta liian vähän, ota yhteyttä projektityöntekijä Isa Tarvaiseen, ja sovi tapaaminen:
040 190 3273
Liikuntavälineitä kirjastosta
Hankkeessa myös laajennetaan liikuntavälineiden lainausta hankkimalla entistä monipuolisempia liikuntavälineitä lainattavaksi. Liikuntavälineitä pystyt lainaamaan viikosta 12 alkaen kirjaston ja kirjastoauton kautta.
Hanke päättyy 31.12.2022.
Lisätietoja:
vs. vapaa-aikasihteeri Janne Mustonen
janne.mustonen@utsjoki.fi
0400319852