Tule hyvinvointijohtajaksi Utsjoelle!

2.2.2024

Utsjoen kunnan hyvinvointijohtajan siirryttyä kunnan sisällä uusiin tehtäviin etsitään kuntaan uutta hyvinvointijohtajaa luotsaamaan kunnan sivistystoimialaa sekä edistämään kunnan ja kuntalaisten hyvinvointia.

Utsjoki on Suomen ja Euroopan unionin pohjoisin noin 1200 asukkaan kunta, joka on tunnettu upeasta luonnostaan ja elävästä saamelaiskulttuuristaan. Kunnan kolmessa kyläkeskuksessa on uudet, terveet koulu-monitoimitalot sekä vetovoimainen saamelaislukio.

Hyvinvointijohtajana johdat kunnan sivistystoimialaa sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä. Vastuullasi on myös henkilöstön ja työhyvinvoinnin kehittäminen kunnanjohtajan työparina. Hyvinvointijohtaja toimii sivistystoimialan hallintopäällikkönä, sivistyslautakunnan esittelijänä ja hän on kunnan johtoryhmän jäsen.

Utsjoen sivistystoimialaan kuuluvat opetustoimi, varhaiskasvatus ja vapaa-aikatoimi (kulttuuri, liikunta ja nuorisotyö sekä kansalaisopisto). Lisäksi toimiala vastaa kunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöstä.

Edellytämme hyvinvointijohtajaltamme ylempää korkeakoulututkintoa, johtamiskokemusta, sivistys- tai hyvinvointitoimialan tuntemusta sekä riittävää kunnallishallinnon ja talouden tuntemusta. Pidämme tärkeänä yhteistyökykyä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä näkemyksellisyyttä henkilöstönkehittämistyöstä. Saamen kielen taito ja saamen kulttuurin tuntemus katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi.

Virka täytetään 1.5.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virkaan sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valittavan on esitettävä ennen viran vastanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä tutkintotodistukset.

Hakemukset palkkatoivomuksineen pyydetään toimittamaan perjantaihin 1.3.2024 klo 15 mennessä https://www.kuntarekry.fi kautta.

Mikäli hakemusta ei ole mahdollista toimittaa sähköisesti Kuntarekryn kautta, niin hakemuksen liitteineen voi toimittaa myös osoitteella: Utsjoen kunta, PL 41, 99981 Utsjoki. Kuoreen merkintä ”hyvinvointijohtaja”. Hakemusasiakirjoja ei palauteta.

Hakijoiden nimet ovat julkisia.

Lisätietoja antaa:

kunnanjohtaja Päivi Kontio
040 744 7630
paivi.kontio@utsjoki.fi


Muita uutisia