Suomessa varaudutaan mahdollisiin sähkökatkoihin – katso ohjeet katkotilanteisiin Utsjoella
21.12.2022
Suomessa on varauduttu tänä talvena siihen, että sähkönkulutus voi erityisesti pakkasjaksojen aikana kasvaa suuremmaksi kuin tuotanto. Näissä tilanteissa kantaverkkoyhtiö Fingrid voi joutua tekemään päätöksen alueellisista, hallituista sähkökatkoista. Kiertävät sähkökatkot ovat Suomen sähköjärjestelmässä kuitenkin viimeinen keino estää sähköpula ja koko sähköjärjestelmän kaatuminen.
Pohjoisen vesi- ja energiayhtiö Inergiasta sekä tytäryhtiö Tunturiverkosta muistutetaan, että paras keino välttää sähköpula ja siitä seuraavat kiertävät sähkökatkot on säästää sähköä ja ajoittaa mahdollisuuksien mukaan sähkönkäyttöä siten, että aamu- (klo 7–10) ja iltapiikkiä (klo 16–20) vältetään.
Konkreettisia sähkönsäästövinkkejä löytää muun muassa Inergian ja Astetta Alemmas -kampanjan sivuilta.
Sähkökatkoista pyritään tiedottamaan etukäteen – tarkista viestitilauksesi
Jos sähkökatkoja joudutaan kaikista muista toimenpiteistä huolimatta toteuttamaan, katkot ajoittuvat todennäköisesti arkipäivien klo 7–10 ja klo 16–20 välisiin kulutushuippuihin, kestävät kerrallaan noin kaksi tuntia ja niitä kierrätetään asiakkaiden välillä.
Kun sähköpulan riski tiedetään ennalta, siitä uutisoidaan ja tiedotetaan laajasti. Alkaneista kiertävistä sähkökatkoista lähetetään asiakkaille tekstiviestit ja/tai sähköpostit Utsjoen tapauksessa Tunturiverkon häiriöviestintäjärjestelmän kautta. Omat viestitilaukset voi tarkistaa Oma Inergia -palvelusta 7.2.2023 saakka. Oman sähkösopimuksen ja jakeluverkkoyhtiön voi tarkistaa Datahubista.
Jos sähköpulatilanne syntyy yllättäen, esimerkiksi vian vuoksi, ei siitä aina ole mahdollista tiedottaa etukäteen. Reaaliaikaisen sähköverkon tilanteen näkee Utsjoen osalta Tunturiverkon häiriökartalta tai valtakunnallisesti osoitteessa https://sahkokatkokartta.fi/.
Näin varaudut ja toimit sähkökatkon aikana
Inergia ohjeistaa asiakkaitaan miettimään jo etukäteen, miten toimia, jos sähköt ovat poikki kahden tunnin ajan. Varaa ja ylläpidä kotivaraa, jossa on ruokaa ja juotavaa. Pidä puhelimesi ja muut tietotekniset laitteesi ladattuina ja hanki muutamia varavirtalähteitä. Lisää ohjeita varautumiseen saa muun muassa 72 tuntia -sivustolta. Varautumistietoa yhteisöille ja yrityksille löytyy muun muassa Huoltovarmuuskeskuksen verkkosivuilta.
Jos sähkökatko alkaa, sammuta sähkölaitteet. Katkaise virta erityisesti liedestä, silitysraudasta, kahvinkeittimestä ja pesukoneesta, jotta ne eivät aiheuta tulipaloa, kun sähköt palaavat. Älä soita hätänumeroon, jos sinulla ei ole akuuttia hätää. Vältä jääkaapin ja pakastimen avaamista sekä ikkunoiden ja ulko-ovien aukipitämistä. Lue lisää konkreettisia ohjeita sähkökatkotilanteeseen Sähkökatko – 72 tuntia -verkkosivulta.
Älä kytke kaikkia sähkölaitteita päälle heti sähköjen palattua, sillä sähköpulatilanne voi olla edelleen käynnissä. Tarkista, ettei esimerkiksi liesi tai sauna jäänyt sähkökatkon alkaessa päälle. Mikäli saat Tunturiverkolta viestin, että sähköt ovat palautuneet, mutta sähköt silti puuttuvat, voit olla yhteydessä Tunturiverkon päivystävään numeroon 040 636 2988.
Utsjoella terveyskeskuksen toiminta jatkuu normaalisti, koululaisille mukaan lamppu
Utsjoella sähkökatkoihin on varauduttu eri toimialoilla muun muassa varavoimakonein. Utsjoella on kaksi varavoimakonetta. Toinen on terveyskeskuksessa ja toinen vanhan koulukiinteistön yhteydessä olevassa lämpökeskuksessa.
Ensiksi mainitulla varavoimakoneella voidaan tuottaa sähköä terveyskeskuksen lämmitysjärjestelmän, välttämättömän valaistuksen, hoitopistokkeiden sekä terveyskeskuksen yhteydessä olevan keittiön kylmiön ja pakastimen toiminnan turvaamiseen. Sekä Utsjoen terveyskeskuksessa että tehostetun palveluasumisen yksiköissä voidaan jatkaa toimintaa normaalisti. Mikäli kotihoidossa on henkilöitä, joilla on käytössä elintärkeitä sähköisiä laitteita tai apuvälineitä, heidät siirretään tarvittaessa terveyskeskukseen sähkökatkojen ajaksi. Terveyskeskuksessa pystytään myös järjestämään lyhytaikaista hätämajoitusta. Henkilöstö on tavoitettavissa toimipisteissä normaalisti.
Toisen varavoimakoneen avulla vanhan koulukiinteistön ja vuokratalon lämmitys toimii myös sähkökatkojen aikana.
Utsjoen avopalvelukeskuskeittiössä ei ole mahdollista valmistaa ruokaa sähkökatkon aikana. Ruokaa tarjotaan silloin, kun sähköä on saatavilla.
Koulut ja varhaiskasvatuksen toimipaikat ovat tehneet omat varautumissuunnitelmansa sähkökatkojen varalle. Koulujen toimintaa pyritään jatkamaan normaalisti, mutta muutoksia voi tulla opetuksen sisältöön sekä koulujen aloitus- ja lopetusaikoihin. On hyvä muistaa, että koulumatkat voivat tapahtua pimeässä ilman katuvaloja, ja silloin kaikkien on noudatettava erityistä varovaisuutta. Lasten ja nuorten oman turvallisuuden lisäämiseksi oma tasku- tai otsalamppu koulumatkalle sekä koulussa käytettäväksi olisi suotavaa.