Utsjoen kunta säästää energiaa useilla uusilla toimenpiteillä – katso energiansäästösuunnitelman pääkohdat
20.12.2022
Energian hintojen nousun ja mahdollisten tulevien saatavuushaasteiden myötä myös Utsjoen kunnassa on käynnistetty useita uusia toimenpiteitä energian säästämiseksi. Kunnilla on keskeinen rooli Suomen ilmasto- ja energiatehokkuusvelvoitteiden täyttämisessä. Utsjoen kunnan taloudellinen tilanne on tiukka, jonka vuoksi energian säästötoimenpiteet tulevat keskittymään pääasiassa sellaisiin keinoihin, jotka eivät edellytä investointeja.
Kunnan teknisen toimen laatimassa energiansäästösuunnitelmassa painotetaan, että kunnan jokainen työntekijä voi omalla toiminnallaan olla edesauttamassa sähkön säästymistä. Työntekijöille ollaankin laatimassa kiinteistökohtaista ohjeistusta, joka tulee sisältämään erilaisia käytännön ohjeita sähkön säästämiseen, esimerkiksi auton lämmitykseen sekä valojen, tietokoneiden ja näyttöpäätteiden käyttöön liittyen.
Yksi isoista energiankulutuksen kohteista Utsjoen kunnassa on uimahallin saunojen lämmittäminen. Vuoden 2023 alusta alkaen uimahallin saunoja lämmitetään vain kerran päivässä. Lisäksi uimahallin ja veden lämpötilaa on laskettu yhdellä asteella. Uimahalli on auki yleisölle ensi vuoden alusta maanantaisin klo 16–20, keskiviikkoisin klo 13–17 ja perjantaisin klo 15–19. Lauantain aukioloaika jää pois.
Energiansäästösuunnitelmassa pureudutaan myös katuvalojen valaistuksen säätelyyn sekä kiinteistöhuollollisiin toimenpiteisiin. Seitatien, Siulan ja Stuorraluobbalin katuvalot on säädetty siten, että ne sammuvat klo 23.00–06.30 väliseksi ajaksi. Kunnan kiinteistöjen lämpötiloja ja ilmastointia säädetään niiden käyttötuntien mukaan. Samoin kiinteistöjen, joissa ei ole enää säännöllistä toimintaa, lämpötilat lasketaan minimiin. Öljykattiloiden säännöllisellä huollolla ja säädöllä on laskennallisesti saatavissa 10 prosentin säästö öljyn kulutuksessa.
Tyhjilleen jääneisiin koulukiinteistöihin liittyen kunnanhallituksen nimeämä työryhmä on laatimassa toimenpidesuunnitelmaa. Suunnitelma valmistuu helmikuun 2023 loppuun mennessä.
Edellä mainituilla säästötoimenpiteillä on arveltu saatavan vuositasolla säästöä kaikkiaan noin 100 000 euroa. Säästölle on suuri tarve energian hinnan noustessa Utsjoen kunnassa.
– Säästötalkoiden merkitys korostuu ennen kaikkea vuoden 2023 alusta, jolloin kunnan määräaikainen, edullinen ja kiinteähintainen sähköntoimitussopimus päättyy ja siirrytään spot-hintapohjaiseen sähköntoimitussopimukseen, kertoo kunnan kiinteistöinsinööri Mirja Savolainen.
Utsjoen tekninen lautakunta hyväksyi kunnan energiansäästötoimenpiteet kokouksessaan 21.11.2022.
Lisätiedot:
Mirja Savolainen
Kiinteistöinsinööri
040 592 7925
mirja.savolainen@utsjoki.fi
Tanja Lepistö
Vt. toimialajohtaja
040 0151 294
tanja.lepisto@utsjoki.fi