Kunnanjohtajalta: Sähköinen lentäminen muuttaa Lapin saavutettavuutta

5.10.2022


Kunnanjohtajalta: Osaavan työvoiman saatavuus koko Lapin yhteinen haaste 1Liikenne sähköistyy ympäri maailman ja myös sähköisen lentämisen kehitys on ollut nopeaa. Sähköinen lentäminen ei ole enää scifi-elokuvien kuvastoa. Pariisi ilmoitti syyskuussa ottavansa eVTOL-lentotaksit käyttöön vuonna 2024. Ensimmäinen lentotaksiasema on jo rakennettu Eurooppaan ja peräti 65 kaupunkia suunnittelee tällä hetkellä vastaavia asemia. Ruotsalainen Heart Aerospace lupaa tuoda liikenteeseen 19-paikkaisen sähkölentokoneen lähivuosina. Norja on kertonut tavoitteeksi järjestää kaikki kotimaan lennot sähköisesti vuoteen 2040 mennessä, vajaan 20 vuoden päästä.

Sähköinen lentäminen on myös Suomen pienille matkustajavirroille varteenotettava vaihtoehto tulevaisuudessa. Tämä selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin viime kesäkuussa valmistuneesta selvityksestä. Sähköisen lentämisen arvioidaan alkavan Suomessa tämän vuosikymmenen lopulla ja yleistyvän 2030-luvulla erityisesti teollisuuden ja matkailun tarpeisiin.

Lapissa sähköiselle lentämiselle on monella tapaa erinomaiset olosuhteet. Pinta-alaltaan suuressa ja väestöltään pienessä maakunnassa asutusta, elinkeinoelämää ja matkailua on kaikilla alueilla. Sähkön avulla voidaan lentää pienten matkustajamäärien reittilentoja ja harjoittaa myös taksilentoliikennettä. Pohjoisen Suomen ja laajemmin Pohjoiskalotin kohteiden välille sähköinen lentäminen parantaisi saavutettavuutta, koska rautateitä on tunnetusti vähän ja tietä pitkin matkat kestävät kauan.

Sähköisellä lentäminen tukee yritysten ilmastotavoitteita. Teollisuudessa tehdään kehitysharppausta kohti hiilineutraalia tuotantoa sekä logistiikkaa. Matkailun kehittämisessä sähköinen lentäminen puolestaan tukee kestävän matkailun tavoitteita. Matkailijoitakin kiinnostaa yhä enemmän oma hiilijalanjälki.

Teknologian kehittyessä lentokoneiden kapasiteetti ja kantama kasvavat. Sähköinen lentäminen alkaa pienistä, muutaman hengen ilma-aluksista sekä tavarakuljetuksiin hyödynnettävästä kalustosta. Akkuteknologian kehittyessä lentokoneiden kapasiteetti ja kantama kasvavat.

Kun pienet sähkölentokoneet yltävät 500 kilometrin matkoihin, niillä voi lentää vaikkapa Rovaniemeltä, Altasta, Hammerfestista tai Kirkkoniemestä Utsjoelle tai Ivaloon. Tai mihin vain koko Pohjoiskalotilla. Tämä mullistaisi saavutettavuutemme ja aluetaloutemme mahdollisuudet aivan toisenlaiseen asentoon. Myös pelastushelikoptereita sekä rajavalvonnan ja Puolustusvoimien kalustoa voitaisiin käyttää nykyistä paljon laajemmin. Kenttä toki tarvitaan Utsjoellekin, mutta sähköisen pienilmailun kenttä olisi paljon nykyisiä kenttiä pienempi ja kustannustehokkaampi.

Saavutettavuuden lisäksi sähköisen ilmailun kehitykseen liittyy paljon kansainvälistä tutkimusta ja tuotekehitystä, jossa arktisella osaamisella ja olosuhteilla olisi valtava kysyntä. Enontekiö on tähän tilaisuuteen tarttumassa. Jäämmekö Pohjois-Lapissa seuraamaan kehitystä sivusta?

Parhaillaan on valmistelussa Pohjois-Lapin maakuntakaava vuoteen 2040. Siihen mennessä liikenteen sähköistyminen ja tuotekehitys jatkavat nopeaa etenemistään. Meidänkin kannattaa valmistautua selvittämään, miten Pohjois-Lappi ja Utsjoki olisivat sähköisen lentämisen saavutettavissa 2030–40-luvulla. Sille siivelle kannattaa rohkeasti hypätä.

Taina Pieski, kunnanjohtaja

 

Kirjoitus on julkaistu myös Inarilaisessa.


Muita uutisia