Utsjoen kunta hakee hyvinvointijohtajaa

8.3.2023

Utsjoki uudistuu ja etsii nyt hyvinvointijohtajaa johtamaan kunnan sivistystoimialaa ja edistämään kunnan ja kuntalaisten hyvinvointia.

Hyvinvointijohtaja johtaa kunnan sivistystoimea sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä. Hyvinvointijohtajan vastuulla on myös henkilöstön ja työhyvinvoinnin kehittäminen kunnanjohtajan työparina. Hyvinvointijohtaja toimii sivistystoimialan hallintopäällikkönä, sivistyslautakunnan esittelijänä ja hän on kunnan johtoryhmän jäsen.

Utsjoen sivistystoimialaan kuuluvat opetustoimi, varhaiskasvatus ja vapaa-aikatoimi (kulttuuri, liikunta ja nuorisotyö sekä kansalaisopisto). Lisäksi toimiala vastaa kunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöstä.

Edellytämme hyvinvointijohtajaltamme ylempää korkeakoulututkintoa, johtamiskokemusta, sivistys- tai hyvinvointitoimialan tuntemusta sekä riittävää kunnallishallinnon ja talouden tuntemusta. Pidämme tärkeänä yhteistyökykyä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä näkemyksellisyyttä henkilöstönkehittämistyöstä. Saamen kielen taito ja saamen kulttuurin tuntemus katsotaan hakijalle erityiseksi ansioksi.

Utsjoki on Suomen ja Euroopan unionin pohjoisin noin 1200 asukkaan kunta, joka on tunnettu upeasta luonnostaan ja elävästä saamelaiskulttuuristaan. Kunnan kolmessa kyläkeskuksessa on uudet, terveet koulu-monitoimitalot sekä vetovoimainen saamelaislukio.

Virka täytetään 1.5.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. Viran hakuaika päättyy 27.3.2023.

Lue koko hakuilmoitus https://www.kuntarekry.fi kautta.

 

Lisätietoja:

Taina Pieski
Kunnanjohtaja
Utsjoen kunta
050 5351574


Muita uutisia