AVI kieltää Lapissa yli 20 hengen yleiset kokoontumiset – Utsjoen kunta suosittelee lisäksi etätyötä, yli 16-vuotiaiden harrastustoiminnan keskeyttämistä sekä maskien käyttöä yläkouluissa ja lukiossa

22.2.2021

Lapin sairaanhoitopiiri on siirtynyt koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen. Koronavirustartunnat ovat lisääntyneet alueella selvästi, ja alueella on todettu myös sellaisia tartuntaketjuja, joiden alkuperä ei ole selvillä. Lapissa on todettu myös muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia tautitapauksia. Voit lukea lisää tilanteesta Lapin sairaanhoitopiirin nettisivuilla.

Epidemiatilanteen huonontumisesta johtuen Lapin aluehallintovirasto kieltää maanantaista 22.2. lähtien Lapin sairaanhoitopiirin kunnissa kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Määräys koskee myös Utsjokea ja on voimassa 21.3. saakka. Aluehallintoviraston määräyksen voi lukea kokonaisuudessaan täällä.

Utsjoen kunta antaa tiukempia suosituksia tartuntojen ennaltaehkäisemiseksi

Utsjoen kunnassa koronatilanne on pysynyt rauhallisena. Utsjoella todettiin koronavirustartunta viimeksi 20.12.2020.

Kunta on kuitenkin päättänyt noudattaa seuraavia, Lapin alueellisen koordinaatiotyöryhmän antamia suosituksia tartuntojen ennaltaehkäisemiseksi. Suositukset ovat voimassa 22.2. lähtien.

  • Utsjoen kunta suosittelee kasvomaskin käyttöä yläkouluissa ja lukiossa sekä henkilökunnalle että oppilaille. Sivistystoimi ja koulut ovat asiasta tarkemmin yhteydessä oppilaisiin ja vanhempiin.
  • Utsjoen kunta suosittelee etätyötä työpaikkoihin, joissa se on mahdollista.
  • Utsjoen kunta suosittelee, että yli 20 hengen kokoontumisrajoitusta noudatettaisiin myös urheiluharjoituksissa sekä yksityistilaisuuksissa.
  • Utsjoen kunta suosittelee yli 16-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä 14.3. saakka.

Kunnan järjestämä harrastustoiminta keskeytetään välittömästi, liikunta- ja kuntosalit pysyvät auki

Utsjoen kunnan kansalaisopiston yli 16-vuotiaiden ryhmien lähiopetus sekä fysioterapeutin pitämät uimahalli- ja kuntosaliryhmät keskeytetään ajalle 22.2.–14.3. Lasten harrastustoiminta jatkuu normaalisti.

Utsjoen kunnan liikuntahallit, kuntosalit sekä uimahalli pysyvät auki, mutta tilojen käyttäjiä pyydetään kiinnittämään erityistä huomiota liikuntatilojen koronaturvallisuusohjeistuksen noudattamiseen.

Lisäksi kunta suosittaa liikuntasalien käyttäjiä pitämään kirjaa vuoroille kulloinkin osallistuvista henkilöistä sekä kuntosalien käyttäjiä merkitsemään salien vihkoihin nimensä, käyntipäivämäärän sekä kuntosalilla vietetyn kelloajan. Listaustoimet helpottavat mahdollisten koronavirusinfektioiden altistusten jäljitystyötä.

Lisätiedot:

Sanni Rannikko

tartuntatautien vastaava lääkäri

Puh. 040 181 0284

 

Vuokko Tieva-Niittyvuopio

kunnanjohtaja

Puh. 0400 933 754

 

Jos epäilet itselläsi tai lähipiirissäsi koronavirusinfektiota, ota yhteyttä Utsjoen terveyskeskukseen päästäksesi koronavirustestaukseen (arkisin klo 8–16 040 181 0285, viikonloppuisin, iltaisin ja arkipyhien aikana 040 181 0281).

Koronavirustaudille tyypillisiä oireita ovat muun muassa kuume, yskä, päänsärky, pahoinvointi, ripuli, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus sekä haju- ja makuaistin menetys. Lapsilla oireet voivat olla lieviä ja lyhytkestoisia. Koronavirustaudin oireita ei voi erottaa muiden virustaudin oireista muuten kuin koronavirustestillä.

Lisää tietoa koronavirustilanteesta löydät muun muassa Utsjoen kunnanLapin sairaanhoitopiirin ja THL:n verkkosivuilta.


Muita uutisia