Elinkeinotoimen ohje Utsjoen yrityksille asiakasturvallisuudesta koronaepidemian aikana
Utsjoen elinkeinotoimi suosittaa yrityksiä, joissa on vähintään 15 minuuttia kestäviä asiointeja ja asiakaspalvelutilanteita, kirjaamaan ylös asiakkaiden yhteystiedot ja käynnin ajankohdan riittävällä tarkkuudella.
Kirjaamisen tulee kuitenkin tapahtua siten, että asiakas tietää, mihin tarkoitukseen hänen yhteystietojaan käytetään ja kuinka kauan niitä säilytetään. Käytännöllä voidaan nopeuttaa ja helpottaa mahdollisten koronavirusinfektioiden altistusten jäljitystyötä ja altistusriskiin joutuneiden asiakkaiden tavoittamista.
Käytäntö voi olla yksinkertaisimmillaan sitä, että esimerkiksi lounasajan laskutusasiakkaat lisäävät nimensä perään saapumisensa kellonajan ja muut asiakkaat kirjaavat nimensä ja puhelinnumeronsa erilliselle lomakkeelle tai vaikkapa maksukuittinsa taakse (tarkka ajankohta löytyy silloin kuitista). Palveluntuottaja tallentaa kyseisen päivän tiedot suljettavaan kirjekuoreen, joka hävitetään sen jälkeen, kun kymmenen päivän varoaika on kulunut.
Kukin yritys ja yrittäjä löytää varmasti parhaan ja joustavimman tavan toimia tässä asiassa samalla asiakasturvallisuutta ja tietosuojaa kunnioittaen.
Lisäinfoa ja tulostettavaa materiaalia löydät osoitteesta www.koronaturvallinenlappi.fi sekä tietoa Utsjoen ajantasaisesta tilanteesta täältä.